5 haastetta Aurinkorannikolla

Jokainen kohtaa haasteita Aurinkorannikolla, koska elämästä ei selviydy ilman vastatuulta. Oh, antaisin välillä mitä tahansa, jos kaikki menisi edes kuukauden ajan ilman yllättäviä sattumuksia Aurinkorannikolla. Täällä on joutunut nopeasti totuttelemaan uudenlaiseen tapaan, jolla ihmiset hoitavat asioita.

Käyn kanssasi läpi viisi haastetta, jotka tulivat ensimmäisenä vastaan muuttaessani Aurinkorannikolle ja annan sinulle jokaiseen oman vinkkini, miten niistä voi selviytyä. Tässä kirjoituksessa en nosta esille espanjan kieltä yhdeksi haasteeksi, koska olemme varmasti molemmat yhtä mieltä sen tärkeydestä. Nostan esille asioita, jotka olivat enemmänkin yllättäviä.

Käydään ennen sitä läpi muutama asia haasteisiin varautumisesta ja uusien asioiden opettelemisesta.

 

Tulevaisuuden ennustaminen

Monet pelkäävät ottaa ratkaisevan askeleen kohti Aurinkorannikolle muuttoa, koska pelkäävät epäonnistuvansa. Monet pelkäävät ottaa ratkaisevan askeleen missä tahansa elämän alueella, koska pelkäävät kaiken menevän pieleen tai jäävänsä yksin. Uusien asioiden tekemisessä on aina riskinsä, mutta näen sen mahdollisuutena oppia lisää,

Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuuttasi, joten et voi tietää miten asiat menevät. Kun opettelet ja harjoittelet jotakin asiaa ja nouset jokaisen vastoinkäymisen jälkeen ylös, onnistuminen on väistämätöntä. Onnistuminen jossakin vaatii naamalleen mätkähtämistä vähän väliä eikä siinä ole mitään pelättävää. Naamalleen mätkähtäminen on myös väistämätöntä, kun harjoittelee jotakin uutta.

Vastoinkäymisten varalle on hyvä miettiä omia terveellisiä selviytymiskeinoja. Toiset hukuttavat tunteensa hetkellisesti tuhoisalla tavalla kuten päihteiden avulla. Etsi itsellesi sopivia keinoja, joista saat henkistä voimaa ja hyvää mieltä ja joita pystyt harjoittamaan arkipäivissäsi. Ne voimistavat sinua haasteita kohdatessasi.

 

Haasteita kohti

Kompastuin ensimmäisiin haasteisiin jo ennen muuttoa Espanjaan. Kuvittelin silloin miltä elämäni näyttää kolmen vuoden päästä, jos jatkaisin elämistä kuten siihen saakka. En välittänyt kyseisestä mielikuvasta lainkaan. Näin miten pyörin samaa kehää ja viikot vieri, kuukaudet vaihtui ja taas oli lumeton joulu. Oli lähdettävä uusia haasteita kohti ja niitä tulikin vastaan nopeasti. Tässä on niistä viisi:

 

1. Tietotekniikka

Kompuroin tähän ensimmäisten kuukausien aikana. Huomasin, että asioiden hoito ei tunnu tapahtuvan sähköisesti Aurinkorannikolla. Muistatko minkälaista Suomessa oli noin 10-15 vuotta sitten tietotekniikan osalta? Tietokoneita ei ollut jokaisessa taloudessa ja tietoa etsittiin lehdistä, Keltaisilta sivuilta ja virastoihin pystyi menemään vaivatta hoitamaan asioita kasvotusten. Harva asia tapahtui silloin vielä verkossa ja verkkosivut olivat usein epäkäytännöllisiä ja sekavia. Espanjassa tunnutaan olevan vielä tässä vaiheessa.

VINKKI: Useiden yritysten ja virastojen verkkosivut näyttävät jumahtaneen 90 -luvulle, joten tiedon etsintä tuottaa haasteita. Varaa riittävästi aikaa asioiden hoitoon.

 

2. Asioiden hoito

Asioiden hoidosta alkaa kaikki. Suomen päässä tehtävät toimet ovat helpoimpia asioita, joita sinulle tulee vastaan maasta muuttaessa. Haasteet alkavat, kun jalkaudut Aurinkorannikolle ja jokainen neuvoa antava viranomainen tuntuu sanovat päinvastaista kuin edellinen.

Monet käytännön asiat täytyy hoitaa virastoissa paikan päällä. Tilanteesta riippuen on käytävä kirjautumassa monessa eri paikassa, koska täällä asiat ei hoidu sähköisesti kuten Suomessa. “Olisipa se niin helppoa.” naurahti yksi viranomainen, kun kysyin voiko asian hoitaa sähköisesti. En ole vielä pystynyt hoitamaan ainuttakaan asiaa verkkopankkitunnuksilla pankkiasioita lukuun ottamatta. Jouduin käymään kaupungintalolla jopa kolme kertaa, koska joku lappu aina puuttui, jonka olemassaolon tärkeydestä ei osattu kertoa ennen kuin seuraavalla ja seuraavalla ja seuraavalla kerralla.

VINKKI: Hanki asiointitoimisto hoitamaan viralliset asiat puolestasi. Tämä ei tarkoita että vältyt virastoissa käynneiltä henkilökohtaisesti, mutta sinulla on hyvä olla virallinen asiointitoimisto tukenasi ohjaamassa oikeaan suuntaan.

 

3. Kun mitään ei tapahdu

Hidas toiminta on yksi niistä asioista, joista vitsaillaan eniten. Ymmärtääkseni hitaus ei ole kuitenkaan niin iso ongelma Espanjan suurimmissa kaupungeissa kuin mitä se on Aurinkorannikolla. Kulttuuri, jossa asioiden hoito venyy ja vanuu voi tuottaa suurta ahdistusta, kun kyseessä on sinun henkilökohtaiset asiat. Yleensä et voi tehdä asialle muuta kuin odottaa. Odottamisen jälkeen tulisi yrittää uudelleen ja uudelleen saadakseen jotakin liikkeelle. Kaikki kuitenkin hoituu… loppujen lopuksi.

Asioidessani brittien kanssa olen kokenut mahtavaa palvelua. Nopea ja ammattimainen toiminta Aurinkorannikolla on kuitenkin ollut aina sen verran harvinainen kokemus, että sen muistaa pitkään. Kyseiset yritykset ovatkin saaneet minusta vakioasiakkaan ja puolestapuhujan.

VINKKI: Jos mitään ei tapahdu omien asioiden hoidossa, ole aktiivisesti yhteydessä kyseiseen yritykseen/toimistoon. Yrityksissä on myös “Complaint forms/ book”, jota asiakas voi vaatia, jos ei ole tyytyväinen palveluun. Yrityksen saadessa useampia ilmoituksia, heidän toimintaan puuttuu Kuluttajavirasto, mitä yritykset eivät halua.

 

4. Liikenne

Oh, liikenne sentään! Esimerkiksi Aurinkorannikon rantahiekan tuntumassa Malagan ja Marbellan välissä viilettää A7 -tie, joka ruuhkautuu vähän väliä ja usein ilman suurempaa syytä. Onnekas on se, joka on menossa silloin toiseen suuntaan. Tielle liitytään joko kolmion tai Stop -merkin takaa ja on kiihdytettävä samantien noin 80-100 km. tuntivauhtiin. Tämä on haasteellista ilman kiihdytyskaistaa, jota ei aina ole.

Ruuhaisuuden lisäksi liikenneympyrät tuottavat suurta päänvaivaa eikä vilkkua tunnu käyttävän kuin 10% kuskeista. Useiden autojen takaikkunoissa on myös autovuokraamojen tarroja, joten liikkeellä on paljon lomalaisia, jotka ajavat rauhallisemmin kuin paikalliset. Aurinkorannikolla on kokemukseni mukaan enemmän huomattavaa alinopeutta ajavia, kun kaahaavia kuskeja. Tämä aiheuttaa kuitenkin liian usein vaarallisia tilanteita.

VINKKI: Pidä turvaväli ja huomioi suurilla teillä kolmioiden ja Stop -merkkien takaa tulevia. Useat kuskit siirtyvät jo valmiiksi vasemmalle kaistalle antaen tietä tielle liittyville liikennemerkeistä huolimatta. Jos huomaat tekeväsi väärin liikenteessä, sinulle annetaan nopeasti anteeksi ja ystävälliset käsien heilautukset riittävät pahoitteluksi ja kiitokseksi.

 

5. Työllistyminen

Työpaikan löytyminen tuotti haasteita alusta pitäen, kunnes aloin löytämään oikeita sivustoja. Aloin myös ajan kuluessa ymmärtämään miksi työpaikkoja ei tuntunut löytyvän Aurinkorannikolta, mitä piti tehdä saadakseni kaivettua työpaikkoja esille ja mitkä olivat yrittäjyyden mahdollisuudet rannikolla.

Kirjoitin kaikki asiat ylös, koska ajattelin tarvitsevani tietoja vielä lähitulevaisuudessa. Materiaalista syntyi ensin ilmainen verkkokurssi Työllistymisen ABC ja intensiivikurssi edistyneille Turistista tienaajaksi.

VINKKI: Jos koet työpaikkojen löytämisen haasteelliseksi, kannattaa aloittaa ilmaisella verkkokurssilla Työllistymisen ABC jo tänään. Verkkokurssi auttaa hahmottamaan perusteet työnhausta.

 

Haasteita kohdatessaan tukiverkko on äärimmäisen tärkeä. Tukiverkon ei aina tarvitse olla fyysisesti lähellä ollakseen voimakkaasti läsnä. Suomesta lähtiessään kannattaa hoitaa läheisten kanssa ilmaiset yhteydenpitovälineet kuntoon, kuten WhatsApp ja Skype, jotta yhteydenpito on vaivatonta pelkän verkon välityksellä.