Espanjan lämpö ja pimeys marraskuussa Aurinkorannikolla

Marraskuussa aamulämpötila on noin +14 asteen korvilla ja päivälämpötila kohoaa yhä yli +20 lämpöasteen. Iltaisin on sen verran vilpsakkaa, että vähintään neule kannattaa tempaista mukaan. Useimmat varautuvat kevyeen takkiin.

Espanjan marraskuu muistuttaa Suomen elo-syyskuun vaihdetta: aamut ja illat on viileitä, mutta päivällä on yhä lämmin ja auringossa pärjää ilman neuleita. Ilmassa tuoksuu kirpsakkuus ja tietää talvikuukausien olevan nurkan takana.

Pimeys laskeutuu kuuden korvilla auringon hitaasti laskeutuessa. Silloin alkaa syöminen: ravintolat avaa ovensa klo 18-19 ja sulkeutuu puoliltaöin, kun ihmiset lipuu hitaasti pimeään yöhön.

Pienemmissä kylissä on haastavaa nähdä enää eteensä alkuillasta, mutta aina jostain kajastaa sen verran valoa, että pääsee eteenpäin.

Seuratessani miten muut pukeutui marraskuisessa Espanjassa, näin kaikkea topeista ja sandaaleista neuleisiin ja tikkitoppatakkeihin. Se on siis maku- ja tuntokysymys.

Aamukahvia ei kuitenkaan tarvinnut nauttia auringossa kuin muutama minuutti, niin alkoi jo rintakehässä kuumentua.

Marraskuussa tarvitaan siis kerrospukeutumista Espanjassa: t-paita päivän kuumimpaan aikaan ja sen jälkeen kevyttä kerrospukeutumista illaksi.

Jos iho on kovin herkkä, kannattaa käyttää aurinkorasvaa vielä marraskuussa päivän kuumimpaan aikaan.