Minusta

Haluat siis tietää minusta enemmän?

[kaataa samalla kahvia kahteen kuppiin ja ojentaa sinulle toista]

No sehän sopii!

Oletko lukenut jo Aloita tästä -sivun? Jos et, niin se on hyvä pohja tälle sivulle.

Olen Espanjan Aurinkorannikolle huuhtoutunut sosiaalialan ohjaaja, tarkemmin muotoiltuna sosionomi (AMK). Tein pitkään töitä Suomessa haastavissa elämäntilanteissa olevien parissa ennen Espanjaan tuloa. Sanotaanko nyt niin, että en hätkähdä rankkojakaan elämäntarinoita. Kohtaan jokaisen oman menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa, koska kenenkään elämä ei ole samanlainen. Samanlaisen asian kokeneneet myös usein suhtautuvat kokemukseensa eri tavalla, omien lähtökohtien pohjalta.

Koen ammatissani tärkeimpänä olla minulta tukea pyytävän rinnallakulkijana, tukena myrskyissä ja kannustaa riemukkaasti matkan aikana sekä tavoitteisiin päästessä!

Tämä blogi on tehty tukemaan sinua Espanjan Aurinkorannikolle muuttoa harkitessasi aina kotiutumiseen saakka ja jokaisen myrskyn kohdatessasi matkasi aikana.

Haluan kertoa sinulle pienen tositarinan.

Vuosia vuosia sitten vanha ystäväni Mike kertoi minulle yllättäen muuttavansa Espanjan Aurinkorannikolle. Miken elämässä asiat olivat menneet pidempään huonosti. Hän oli menettänyt vanhempansa, tyttöystävä oli juuri lähtenyt, hän oli tyytymätön työhönsä, eikä hänellä ollut enää syytä jäädä Suomeen. Mike sai työtarjouksen Aurinkorannikolta ja oli tohkeissaan kokemastaan uudesta mahdollisuudesta. Halusin hänelle niin paljon kaikkea hyvää. Toivotin sydämeni pohjasta onnea ja menestystä!

Vuodet vierivät ja mietin ystävääni. Kerroin hänelle suunnitelmistani tulla pidemmäksi aikaa käymään ja hän toivotti minut ilolla tervetulleeksi. Jatkoimme yhteydenpitoa silloin tällöin kunnes minulla oli viimein ajankohta valmiina. Voisimme taas tavata ja hän voisi esitellä minulle kaikkea, mitä oli vuosien varrella Aurinkorannikolla oppinut ja kokenut.

Avasin hänen Facebook -sivunsa enkä malttanut odottaa enää hetkeäkään. Sitten jähmetyin tuijottamaan ruutua. Miken sivun viimeisin julkaisu oli hänen sukulaiseltaan kaksi kuukautta aiemmin: “Mike on kuollut. Kaikki yhteydenotot voi osoittaa…” korvissa humisi.

Yritin löytää vastauksia lukuisiin kysymyksiin, mutta vastauksia ei ollut. Mike ei ollut enää kertomassa niistä. Minun oli vaikea ymmärtää tapahtunutta ja hämmennyksen määrä oli suunnaton.

Nyt olen itse Aurinkorannikolla ja muistelen usein ystävääni. Välillä tuntuu, että tulin liian myöhään. Olisiko ollut jotain mitä olisin voinut tehdä? Ymmärrän kuitenkin, etten olisi voinut tehdä enempää. Muistelen häntä lämmöllä ja toivon, että voisimme tulevaisuudessa välttyä samankaltaisilta kohtaloilta alueella.

Muiden tukeminen on aina ollut osa minua ja se oli luontaista tuoda mukanani Espanjaan ja tähän blogiin. Autan sinua blogissani Aurinkorannikkoon liittyvissä asioissa ennen muuttoasi ja alueelle kotiutumisessa sekä löytämään täältä elämän josta olet haaveillut! Miksi? Tietoa Espanjasta on paljon. Tein paljon töitä selvittääkseni, mitä pitää oikeasti osata ja tietää ennen tuloa ja mitkä voi selvittää myöhemmin. Kokoan pakettiani sinulle yksi kerrallaan, jotta löydät konkreettiset askeleet ja tuen yhdestä paikasta. Olen itsekin vasta rantautunut alueelle ja tiedän miten suuren muutoksen edessä olet.

Kaikkea ei tarvitse oikeasti tietää Espanjasta uuden elämän aloittamiseksi täällä.

Suuren tietomassan edessä voi helposti hyytyä, joten pyrin tuomaan sinulle konkreettisimmat palat.

Tiedän myös miltä tuntuu asua Suomessa ja haaveilla valosta sekä lämmöstä suurimman osan vuodesta. Olen nähnyt Suomen hyvät ja huonot puolet sekä henkilökohtaisessa elämässä että työni kautta haastavissa elämäntilanteissa olevia henkilöitä auttaessani. Ymmärrän Suomeen jääviä sekä sieltä pois haluavia.

Jokainen tekee aina omat ratkaisunsa siitä miltä oma elämä näyttää. Toisinaan tarvitaan kuitenkin tukea, kun elämä tuntuu olevan hukassa tai lukossa. Toisinaan riittää yhden kirjoituksen lukeminen tukemaan omaa polkua.

Uusi sivustollani?

Hienoa, että olet löytänyt tänne! Käy lukaisemassa Aloita tästä -sivu, jos et vielä ehtinyt sinne saakka tai suuntaa suoraa blogiin. Muista myös klikata itsesi sisäpiiriin! Tuen ihania sisäpiiriläisiäni saavuttamaan omat unelmansa Aurinkorannikolle muutosta ja elämän rakentamisesta tänne.

Haluatko unelmasi Aurinkorannikosta toteutuvan? Erinomaista. Hyppää sekaan samantien:

Liity leppoisaan sisäpiiriporukkaan, joka haluaa rakentaa elämän Aurinkorannikolle! Saat lisätietoa spostiisi & avaimen kirjastooni täynnä herkkuja ja kahvin tuoksua.

 

YHTEYDENOTTO