Monta hyvää syytä muuttaa Espanjan Aurinkorannikolle

Kukapa ei olisi joskus haaveillut muuttavansa Espanjan lämpöön? Aurinkorannikolta kuulee niin paljon kaikkea hyvää, aurinko paistaa nimensä mukaisesti ja kaikki tuntuu olevan edullisempaa kuin Suomessa. Onhan se pitkälti näin! Aurinkorannikon elämästä on helposti löydettävissä paljon hyvää.

Jos sinulla on vielä epäilyksiä siitä, tulisiko sinun muuttaa pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi Aurinkorannikolle, listasin parhaimmat syyt muuttaa itsestäänselvyydet mukaan luettuna.

 

AURINKO

Aloitetaan helpoimmasta. Aurinko paistaa melkein vuoden jokaisena päivänä ja tunnetusti valo vaikuttaa suuresti mielialaan. Aurinkorannikolla pystyy ympäri vuoden vaikkn lenkkeilemään hiekkarannalla niin halutessaan. Kuvittele, että voisit nauttia talvikuukausinakin auringonvalosta ja voisit grillata ympäri vuoden. Aurinkorannikolla tämä toteutuu. Ihanaa!

 

LÄMPÖ

T-paidalla voi paksunahkaisimmat viilettää päivän kuumimpaan aikaan ympäri vuoden. Vaikka aurinko paistaakin, niin kuumuus ei ole kuitenkaan jokaisena kuukautena aivan taattu asia. Suomalaiselle Espanjan talvikuukaudet ovat silti kuin lämpöinen ja aurinkoinen syksy aurinkovoiteella höystettynä!

 

IHMISET

Hyväntuuliset ihmiset ympärillä auttavat Espanjan Aurinkorannikolle sopeutumisessa. Rannikolla on totuttu myös valtavaan turistien määrään ja yritykset ovat ottaneet tämän huomioon omissa palveluissaan. Ihmiset viettävät aikaansa myös paljon enemmän ulkona, mihin Suomessa ei ole tottunut. Suomessa rynnätään terasseille ensimmäisten kevätsäteiden lämmittäessä, kun taas Aurinkorannikolla tämä on pitkälti jatkuvaa ympäri vuoden. Ihmisiin on tämän myötä helpompi tutustua.

 

RUOKA

Voi että, ruoka on kyllä hyvää! Sekä ruokakaupoista että toreilta saa ympäri vuoden paljon tuoretta ruokaa edullisesti. Ravintoloita Aurinkorannikolla on liian monta laskettavaksi eikä huonoa ravintolaa ole vielä tullut ainakaan itselle vastaan. Tästä päästäänkin seuraavaan eli hintatasoon.

 

HINNAT

Kiistattomasti hintataso on alhaisempi. Kauppakuitti aiheuttaa silmien pyöritystä edullisuuden vuoksi ja ravintolan lasku usein huvittaa suomalaiseen tasoon tottunutta. Kahvipaketin hinnat näyttäisi olevan niitä harvoja asioita, jotka ovat Suomen hinnoissa. Toisaalta erikoismaitokahvin saa lähiterassilta keskimäärin 1,50€:lla. Jos Aurinkorannikolta haluaa tuotteita kotiin edullisesti -Chinese shopit ovat oikea valinta. Niitä on joka puolella ja niistä löytyy enemmän kuin kaikki tarvittavat. Olisinpa tiennyt tämän Suomesta lähtiessäni.

 

ASUNNOT

Okei, asunnoissa on huonojakin puolia, mutta keskitytään nyt hyviin. Jesh! Ison kalustetun vuokra-asunnon merinäköalalla voi saada samaan hintaan kuin Suomesta kaksion suurimpien kaupunkien lähiöistä. Vuokrasopimus on hyvin pitkälti samanlainen kuin Suomessa, joten suurimpia yllätyksiä asuntoa vuokrattaessa ei tulisi olla. Vapaita asuntoja löytyy myös paljon joten valinnan varaa on. Tärkein asia onkin löytää se oma asuinalue josta etsiä. Facebook -sivuni Muistiinpanossa Asunnon löytäminen Espanjasta on monta hyvää linkkiä vuokra-asuntojen hintatason, kokoluokan ja varustustason vertailuun.

 

MERI

Kaunis merimaisema. Ihana hiekkaranta käytössä ympäri vuoden. Tarvitseeko enempää perustella?

 

NÄHTÄVYYDET

Joka puolella on niin paljon nähtävää! Pelkästään oman asuinalueen ympäristö saattaa ihastuttaa päivä toisensa jälkeen uusia asioita löytäessään. Lyhyiden ajomatkojen päässä on vielä enemmän nähtävää kuin pystyy sisäistämään. Ei tarvitse ajaa tuntitolkulla nähdäkseen yhden Euroopan vanhimmista kaupungeista, vaan päiväreissukin riittää. Hämmentävää.

 

Onko sinulla lisää hyviä syitä muuttaa Espanjan Aurinkorannikolle?