Muuttaminen Espanjaan voi olla vaikea päätös

Muuttaminen Espanjaan askarruttaa monia suomalaisia. Aurinkorannikolla on jo ihastuttava määrä suomalaisia ja luku varmasti kasvaa tulevaisuudessa. Tämä on todennäköisesti yksi niistä suurimmista asioista, mikä vetää muita suomalaisia kohti Aurinkorannikkoa. Vähintäänkin unelmoimaan asiasta. Suomalaisten suuri määrä Aurinkorannikolla saattaa helpottaa muuttoa harkitsevaa ajattelemaan, että saisi edes joitain palveluita omalla äidinkielellään. Mahdollisesti myös suomalaisia tuttavia ympärilleen.

Talvikuukausina monet suomalaiset unelmoivat lämmöstä ja auringonvalosta ahkerammin. Kevään alkaessa ja auringon pikkuhiljaa valaistessa pimeään unohtunutta Suomea -osalla alkaa tunteet helpottaa. Osalle toiveet lämmöstä ja valosta ovat kuitenkin jatkuvia, ympäri vuoden kestäviä. Toiset sammuttavat janoaan matkustamalla niin usein, kuin kukkaro vain antaa periksi ja lomapäivät sallivat. Toisille vuosittaiset lomaviikot lämpöön eivät enää riitä.

Se joukko, joka haaveilee ympäri vuoden lämmöstä ja valosta, on todella suuren kysymyksen edessä:

Pitääkö hyväksyä tilanne sellaisenaan vai tehdä asialle jotain?

Kysymyksen myötä pääsee pelottavaltakin tuntuvalle alueelle. Kysymyksen parissa kamppaileva usein miettii, onko itsellään se kaikki mitä tarvitaan muutoksen tekemiseen. Toisaalta kysymys nostaa esille myös sen, pystyykö elämään asian kanssa, jos ei toteuta unelmaansa.

Mikäli päätöksen kanssa odottaa liian kauan, myöhemmin saattaa olla liian myöhäistä. Katumuksen määrä toteuttamattomista unelmista on vaikea paikka. Harvemmin ihmiset katuvat asioita, joita tekivät ja kokivat kuin tekemättömäksi jääneitä asioita. Muuttaminen Espanjaan ja Aurinkorannikolle on kuitenkin ehdottoman varmasti toteutettavissa oleva asia.  Täytyy vain tietää miten se toteutetaan.

Muutto toiseen maahan tuo sanomattakin paljon muutoksia mukanaan. Se vaatii paljon sopeutumiskykyä, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttäkin. Oma suunnitelma on hyvä olla mietittynä ennen muuttoa.

Muuttoa haaveilevan kannattaakin kysyä itseltään:

  1. Miksi haluaa muuttaa Espanjaan tai erityisesti Aurinkorannikolle?
  2. Mitä on valmis tekemään unelman eteen?
  3. Mistä saa tukea unelmalleen?

 

Muuttaminen Espanjaan voi olla muutakin kuin unelma

Monille unelmointi Espanjasta ja Aurinkorannikosta pysähtyy liian aikaisin. Yleensä joko liialliseen tietoon tai tietynlaisen tiedon puutteeseen.

Päätöksen tukemiseksi alkaa luonnollisesti etsiä lisää tietoa. Verkosta löytyvän tietomäärään edessä voi nopeasti uupua. Tietoa, joka sopii täydellisesti omaan tilanteeseen, on haastavaa löytää ensietsimältä. Usein joutuu kahlaamaan paljon epäoleellista tietoa sopivaa etsiessään. Pitkienkin etsintöjen jälkeen epävarmuus saattaa seurata mukana, vaikka omaan tilanteeseen sopivaa tietoa alkaa löytyä. Voi alkaa epäröimään onko kaikki tieto todellisuudessa sellaista, johon tulisi reagoida. Asiat kuitenkin muuttuvat jatkuvasti, eikä välttämättä tiedä minkälaiseen tietolähteeseen voi luottaa. Viranomaissivut puolestaan saattavat jo kömpelöllä kapulakielellään saada luontaantyöntävän tunteen aikaiseksi.

Toiset saattavat luovuttavaa jo ensimetreillä. Syynä voi olla esimerkiksi jokin seuraavista:

  • ei saanut tukea unelmalleen
  • uupui suuren tietomäärän alle
  • ei löytänyt omaan tilanteeseensa sopivaa tietoa
  • Espanjassa ei ollut ketään valmiina ottamassa vastaan ja tukemassa alkuun
  • unelmaa haukuttiin nimettömänä keskustelupalstalla
  • ei luottanut tarpeeksi itseensä ja voimavaroihinsa
  • koki muusta syystä, että täytyi luopua unelmasta ja tyytyä siihen mitä on

Kaikkia unelmia ei olekaan tarkoitettu toteutettavaksi. Luovuttaminen toteutettavissa olevasta unelmasta on kuitenkin mielestäni aina surullisempaa, kuin todeta, että unelma on unelma ja sillä sipuli.

Muuttaminen Espanjaan

Toiset myös odottavat ikuisesti “oikeaa hetkeä”, kunnes se menee huomaamatta ohi. On luonnollista varmistella asioita ja miettiä milloin oikea hetki lähtemiseen olisi. Toki on parempi olla varma lähtemisestä tietäen, että on tehnyt kaikkensa Suomessa, mitä on pystynyt etänä tekemään. Oikea hetki saattaa kuitenkin mennä huomaamatta ohi. Vuosien vieriessä voi havahtuu siihen, että alkaa olla liian myöhäistä toteuttaa unelma sellaisena kuin halusi.

Monet tuntuvat odottavan eläkevuosia. Oletko kuullut puhuttavan, että sitten eläkkeellä on aikaa? Aikaa saattaakin olla eritavalla. Mitä jos eläkeikään saapuessaan huomaakin, ettei ole enää fyysisesti kunnossa toteuttamaan unelmaansa Espanjasta?

Yksi ihana joukko suomalaisia ovat ne, jotka ovat valmiina tekemään kaikkensa, jotta muuttaminen Espanjaan toteutuisi! Olen alkanut keräämään heitä sisäpiiriini ja annan heille tukeni, jotta heidän unelmansa toteutuisi. Miksi? Ettei kukaan luopuisi toteutettavissa olevasta unelmastaan tai erehtyisi tekemään niitä virheitä, mitä tein itse.

 

HYPPÄÄ SISÄPIIRIINI OPPIMAAN LISÄÄ UNELMAN TOTEUTTAMISESTA:

Liity leppoisaan sisäpiiriporukkaan, joka haluaa rakentaa elämän Aurinkorannikolle! Saat lisätietoa spostiisi & avaimen kirjastooni täynnä herkkuja ja kahvin tuoksua.