Muutto ulkomaille tulisi toteuttaa huolista huolimatta

Monet elävät ajatellen, että kaikki on ihan hyvin. Ei ole hirveästi mitään valittamista, mutta ei oikein mitään hehkuttamistakaan. Toiset taas tuntuvat valittavan minkä kerkeävät ja arvostelevat muiden valintoja, mutta eivät näytä tekevän omalle elämälleen mitään parantaakseen tilannetta. Valittamisen polku on kieltämättä helpompi kulkea.

Mietin usein rohkeutta. Muutto ulkomaille vaatii paljon rohkeutta ja rohkeus on voimavara, joka kaikilla on. Usein kuitenkin tuntuu, että toiset välillä hukkaavat omansa. Aikuisiällä toiset tekevät rohkeita elämänmuutoksia ja toiset uskottelevat itselleen, ettei heillä koskaan olisi rohkeutta tehdä mitään suurta ja ihmeellistä. Päätöksenteko ulkomaille muuttamisesta tuntuu myös vaikeutuvan mitä enemmän ikää tulee. Vanhempana alkaa olla mukavuudenhaluisempi ja omassa pienessä ympyrässään on niin mukavan turvallista. Kirjoitin viimeksi aiheesta Muuttaminen Espanjaan voi olla vaikea päätös ja se toi mukanaan tämän rohkeuden ja pelon aihepiirin.

Kompastuin mielenkiintoisiin tutkimuksiin rohkeuteen ja pelkoihin syventyessäni:

Terapeutti Tom Bunn on työskennellyt yli 30 vuoden ajan lentopelkojen hoidon parissa. Hän kirjoitti Psychology Today -sivustolla, miten meidän luonnollisin tapa käsitellä ahdistusta ja pelkoja on usein paeta kyseisistä tilanteista, koska meidät on luotu sellaisiksi. Stressihormonit vaikuttavat tähän tunteeseen, jolloin pakeneminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Edessämme on silloin jotakin, mikä ei ole ennestään tuttua.

Tämä ei ole lainkaan huono strategia. Pystymme kuitenkin myös käsittelemään asioita ja ratkomaan epäselvyydet pakoreaktion sijaan. Tämä vaatii Bunnin mukaan toteutuakseen kyseisen kyvyn kehittämistä ja oman ympäristön on tunnuttava perusteellisen turvalliselta.

Ulkomaille muuttoa ajatellessa, toiset miettivät etteivät koskaan uskaltaisi ajatella moista ja toiset pakkaavat innokkaasti laukkunsa ja lähtevät maailmalle. Onko kyse siis vain siitä, että stressaamme eritavalla?

Todellisuudessa osa ihmisistä nauttii  jännityksen tunteista, toiset eivät. Löysin useita artikkeleita koskien David Zaldan uutta tutkimusta aiheesta. David Zaldan tutkimus osoitti, että ihmiset eroavat siinä, miten aivot vastaanottavat jännittäviä tilanteita. Tutkimuksen mukaan toiset saavat enemmän irti dopamiinihormonista pelottavien tai jännittävien tilanteiden aikana. Tämä tarkoittaa, että toiset todellakin nauttivat enemmän jännittävistä, pelottavista ja riskialttiista tilanteista kuin toiset. On siis vahvaa näyttöä siitä, että kyse on todellakin aivokemiasta.

 

Muutto ulkomaille huolista huolimatta

Huolehdimme aina jostakin, eikö? Aina tuntuu olevan jotakin uutta tai vanhaa huolenaihetta. Joskus ne voivat estää meitä tekemästä suuria elämänmuutoksia tai voimme päättää olla antamatta pienille huolille liikaa painoarvoa. Elämällä on kuitenkin aina tapana järjestää asiat tavalla tai toisella.

Muistatko aikaa, jolloin et olisi huolehtinut yhtään mistään? En minäkään. Pilkahduksia huolettomista hetkistä löytyy kaikilta, mutta todellisuudessa jonkinasteiset huolet ovat aina läsnä.

Ulkomaille muuttaessa huolet seuraavat mukana, siltä ei voi valitettavasti välttyä. On siis hyvin epärealistista ajatella, että sitten kun ei ole lainkaan huolia ulkomaille muutosta, olisi oikea aika lähteä. “Oikeaa aikaa” ei kuitenkaan ole. Käyn asiaa läpi perusteellisesti ilmaisella verkkokurssillani Onko muutto Espanjan Aurinkorannikolle sinua varten?

Miten voisimme käyttää edellä olevaa tutkimustietoa hyväksemme ulkomaille muutossa? Mielestäni on tärkeää tiedostaa, ettei kannata verrata itseään muihin. Toiset saavat enemmän riemua jännittävistä tilanteista kuin toiset, joten on ensisijaisesti keskityttävä omiin tuntemuksiin.

Pelot nousevat silloin, kun edessä on uusi tuntematon tilanne. Tehdäkseen siitä vähemmän pelottavan, on hyvä miettiä, mitkä asiat tarkalleen ottaen pelottavat? Pelko on helposti yksi iso musta aukko, mutta kun sitä alkaa tutkia tarkemmin, löytää monia pieniä asioita, joista kokonaisuus muodostuu. Selvittääkseen itselleen mistä pelko koostuu, voi minimoida pelon tunnetta. Voi esimerkiksi miettiä, minkälaisia asioita ulkomaille muutosta on selvitettävä, ettei se olisi niin pelottava asia.

Muutto ulkomaille on monille suuri unelma, mutta erilaiset huolet ja pelot estävät lähtemästä. Huolien olemassaolo oman unelman kohdalla tarkoittaa myös sitä, että unelma on tärkeä. Jos huolia ei olisi omasta unelmasta, sitä ei tulisi todennäköisesti koskaan toteutettua. Huolien olemassaolo on merkki siitä, että haluaisi toteuttaa unelmansa, mutta kaipaa vielä varmistusta. Varmistus voi tarkoittaa mahdollisesti lisää tukea, tietoa, rohkeutta tai kaikkea edellä mainittua yhdessä.

 

“Nauttiakseen pelottavista tilanteista, on tiedettävä olevansa turvallisessa ympäristössä” -David Zald

 

Omaan unelmaan liittyvä huolehtiminen takaa sen, ettei tule tehtyä liian äkkinäisiä liikkeitä. Mitä pidempään kuitenkin odottaa tekemättä mitään -kuukaudet ja vuodet vierivät. Sen vuoksi päätöksen tekeminen omasta unelmasta, kuten ulkomaille muuttamisesta, on äärimmäisen tärkeää tehdä jatkuvan huolehtimisen sijaan. Elämässä saattaa tapahtua lyhyessäkin ajassa jotakin odottamatonta, joka ei päästä enää lähtemään kuten olisi halunnut.

Harvemmin ihmiset katuvat asioita, joita tekivät ja kokivat kuin tekemättömäksi jääneitä asioita.

Helposti tulee ensin ajateltua, että ei onnistu. Ihmisen mieli on rakentunut ajattelemaan herkemmin negatiivisia asioita, mutta mitä, jos kaikki onnistuukin?! Jos muutto ulkomaille on suunniteltu parhaalla mahdollisella tavalla -ei voi tehdä sen enempää. Kannattaa aloittaa lohkaisemalla iso tavoite ulkomaille muuttamisesta pienempiin välitavoitteisiin.

On myös hyvä miettiä, mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Onko pahin mahdollinen asia se, että muuttaa takaisin Suomeen? Vaikka jostain syystä niin tapahtuisi, olisi kuitenkin miljoona kokemusta rikkaampi, olisi haastanut itsensä, olisi rohkeasti mennyt unelmiaan kohti ja tehnyt enemmän kuin moni muu koskaan uskaltaa! Se ei ole milloinkaan merkki epäonnistumisesta.

 

Harjoituksia pelkotilojen lieventämiseksi

Mindhealthconnect.org listasi hyviä vinkkejä pelottavalta tuntuvien asioiden hallintaan:

  • Yrittäessäsi jotakin uutta tai tehdessäsi jotakin mikä huolestuttaa, on normaalia tuntea pientä paniikkia. Älä kuitenkaan anna tunteen estää sinua toteuttamasta asiaa.
  • Kokeile erilaisia hengitysharjoituksia rauhoittaaksesi itseäsi, kun olo on rauhaton.
  • Koita olla lähtemättä tilanteesta ollessasi rauhaton, vaan odota olosi tasaantuvan.
  • Aseta itsellesi sekä lyhyen- että pitkän ajan tavoitteita ja palkitse itsesi joka kerta, kun olet saavuttanut tavoitteesi.
  • Pienetkin asiat ovat hienoja suoritteita, joten anna itsellesi kiitosta.

 

Oletko epävarma Espanjan Aurinkorannikolle muutosta? Voit selvittää asian ilmaisella verkkokurssilla: Onko muutto Espanjan Aurinkorannikolle sinua varten? niin saat vastauksesi ja tukea eteenpäin.

Ihanille sisäpiiriläisilleni jaan myös joka tiistai vinkkejä Aurinkorannikosta ja tuen unelman saavuttamisessa:

Liity leppoisaan sisäpiiriporukkaan, joka haluaa rakentaa elämän Aurinkorannikolle! Saat lisätietoa spostiisi & avaimen kirjastooni täynnä herkkuja ja kahvin tuoksua.