Toimintaohjeet Espanjan Aurinkorannikolle muuttavalle työikäiselle

Olet siis ajatellut Aurinkorannikolle muuttamista? Erinomainen päätös!

Mietitkö miten muuttaa Espanjaan? Suomalaisten työikäisten mielenkiinto Aurinkorannikkoa kohtaan kasvaa, joten toimintaohjeet ovat enemmän kuin paikallaan -eikös? On muutamia hyviä asioita, joita kannattaa ehdottomasti tehdä ennen muuttoa. On myös asioita joita suositellaan, mutta niistä ei kannata olla huolissaan. Käyn nämä kaikki kanssasi läpi.

Saatat olla vielä epävarma päätöksen kanssa tai olet ehkä jo etsinyt tietoa sieltä sun täältä ja stressitaso on alkanut nousemaan. Tiedän tunteen. Tietoa on todella paljon ja koska kaikkien tilanne on hieman erilainen -omaan tilanteeseen sopivaa tietoa on joskus vaikea löytää.

Joudun antamaan sinulle lukutehtäviä, mutta siihen olit varmasti jo varautunutkin. Elämänmuutos vaatii oma-aloitteisuutta ja tiedonhakua sekä niiden soveltamista käytäntöön. Senhän vuoksi luet nyt tätä, joten sukelletaan käytännön toimiin!

Aloitetaan siitä, miten kaikki lähtee liikkeelle, eli miten päätös tehdään ja miten siitä edetään sekä mitä kannattaa huomioida talousasioissa eli miten muuttaa Espanjaan. Kerrataan mitkä oli NIE ja residencia ja tarvitsetko niitä. Kerron mitä kannattaa hoitaa Suomessa ja mitä Kela sanoo suomalaisen oleskelusta ulkomailla. Lopuksi listasin vielä hyviä linkkejä ja lähteitä lisäluettavaksi.

 

Tästä kaikki alkaa

Kaikki alkaa päätöksestä ja realistisuudesta. Se voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se ei sitä todellisuudessa ole. Monet juuttuvat juuri tähän ensimmäiseen kohtaan eivätkä pääse siitä eteenpäin. Se on kuitenkin täysin ymmärrettävää. Kyseessä on suuri elämänmuutos eikä siihen kannatakaan rynnätä suinpäin.

Päätös syntyy pikkuhiljaa unelman kautta. Jos olet jo pidempään unelmoinut Aurinkorannikosta, päätös on aivan kulman takan. Miten kulman taakse pääsee, mietit? Hyvä kun kysyit! Tehdään pieni harjoitus.

Istu hetkeksi alas ja hengittele syvään. Voit sulkea silmäsi, jos se tuntuu luontevalta. Unohda kaikki ympärilläsi ja istu vain itsesi kanssa hetki. Mieti unelmaasi niin yksityiskohtaisesti, kuin tällä hetkellä pystyt. Mieti, että elät sitä elämää mistä olet haaveillut, mieti mitä kaikkea se pitää sisällään ja mitä olet tehnyt saavuttaaksesi haluamasi. Mieti miltä se tuntuu.

Tee harjoitus nyt ennen kuin jatkat eteenpäin. 

Oman unelman ajattelu tuntuu aina mukavalta, eikö? Kokemuksieni mukaan ihmiset usein unelmoivat asioista, jotka ovat täysin toteutettavissa. Tästä päästään takaisin päätöksen tekemisen vaikeuteen. Jos kuitenkin pystyt unelmoimaan sen mitä haluat, päätös vie sinut lähemmäs unelmaasi. Päätöksen jälkeen kaikki alkaa loksahdella kohdalleen. Päätöksen jälkeen kyse on suunnitelmasi toteuttamisesta. Arki, realistisuus ja todellisuus astuu kuvaan ja se voi olla pelottavaa, koska on oikeasti unelman toteuttamisen aika.

Päätöksen voi tehdä yhdeltä istumalta. Päätöksen tekemiseen ei tarvita 54 -kohdan suunnitelmaa mustaa valkoisella. Päätös on ensimmäinen askel, jonka voit ottaa ja voit tehdä sen vaikka nyt. Päätöksen tulee kuitenkin olla kaksiosainen: päätös toteuttaa muuttosi Aurinkorannikolle on ensimmäinen osa, toinen osa on lyödä lukkoon ajankohta, jolloin tämä toteutuu. Jälkimmäinen on ratkaiseva tekijä! Ilman päivämäärää päätös ei ole vielä todellinen.

Jos teet pelkästään päätöksen muuttaa Espanjaan, päätös jää leijumaan ilmaan. Voithan toteuttaa suunnitelmasi “sitten kun…” tasolla ja jäädä välivaiheeseen ties miten pitkäksi aikaa. Se on tietenkin sinun valintasi. Jos toteutat päätöksen kaksiosaisena, päätös saa juuret. Se saa realistisuudesta otteen päivämäärän kautta. Aivan kuin hääpäivä: päivä täytyy lyödä lukkoon, jotta voi alkaa suunnitella konkreettisia asioita päivämäärän ympärille.

Päätös ajankohdasta voi olla mikä tahansa, mikä tuntuu sinusta hyvältä.

Olet saattanut lukea lehdistä Espanjaan muuttavista, miten muuttaa Espanjaan tai täällä asuvista suomalaisista. Lehtijutut ovat täynnä hymyileviä kasvoja ja taustalla kimaltelee houkutteleva uima-allas. Mietitään kuitenkin hetki kiiltokuvaa syvemmältä: oletko lukenut kyseiset lehtijutut kokonaan? Oikeasti avannut klikki -otikon ja lukenut? Osa lehtijutuista on niistä suomalaisista, jotka ovat asuneet täällä viimeiset 20 -vuotta. Törmäsin myös yhteen lehtijuttuun, jonka päähenkilö oli vuosia sitten asunut Aurinkorannikolla, muuttanut takaisin Suomeen ja sen jälkeen ottanut lehteen yhteyttä kertoakseen omista kokemuksistaan. Espanja tuntuu olevan suomalaisten huulilla tällä hetkellä ja moni näyttää haluavan hetkensä spottivaloissa.

Lehdissä ei tietenkään kerrota henkilöiden haasteista muuton ja kotiutumisen suhteen. Kuten mahdollisesta entisen työpaikan jättämisestä, perheen ja ystävien hyvästelemisestä tai siitä miltä tuntuu, kun kaikkki tuttu ja turvallinen jää taakse. Lehdissä keskitytään Espanjaan muuttavien ihmisten onnellisuuden tunteeseen eikä siinä ole mitään väärää. On hienoa kuulla miten rohkeisiin päätöksiin suomalaiset kykenevät! Haluan kuitenkin muistuttaa, miten mustavalkoisen kuvan uuden elämän aloittamisesta voi saada.

Jokaisessa uutisjutussa kerrotun henkilön takana on kuitenkin samanlaiset lähtökohdat: on ollut unelma, on tehty päätös, on tehty suunnitelma, on toteutettu päätös, muutettu ja aloitettu kotiutuminen uudella alueella sekä alettu toteuttaa suunnitelmaa käytännössä. Aurinkorannikolle muuttamiseen pätee osittain samanlaiset periaatteet kuin Suomessa toiseen kaupunkiin muuttamisessa. On tiedettävä miten muutto käytännössä toteutetaan (vuokrafirma/ oma auto ja kustannukset), mitä uudessa kaupungissa tekee, mihin siellä tarkalleen muuttaa, minkälaisen asunnon haluaa ja minkälainen vuokrataso on, miten terveydenhoito toimii ja missä sijaitsee muut tarvittavat palvelut. Espanjaan muuttaessa edellisten lisäksi päälle tulee vielä vieras kieli, -kulttuuri ja -ilmasto.

Päätöksesi jälkeen pääset syventymään edelle mainittuihin asioihin ja tekemään omaa listaasi konkreettisista asioista, joita täytyy selvittää ja hoitaa. Poimi tämän kirjoituksen linkit itsellesi, niin olet jo hyvässä vauhdissa!

On myös hyvä muistaa, että kaikki unelmat eivät ole tarkoitettu toteutettaviksi. On unelmia joista vain unelmoidaan kuten lottovoitto ilman, että koskaan oikeasti täyttäisi lottorivejä. Sitten on unelmia joiden haluaa palavasti toteutuvan ja niiden eteen tekee töitä. Kuten sinä haluat tehdä, koska luet jo toimintaohjeita!

Klikkaa kuvan kautta itsellesi myös tiivistetty versio:

 

Miten muuttaa Espanjaan

 

Talous ja työnteko

Jos sinulla ei ole työpaikkaa Aurinkorannikolla odottamassa, se ei ole este muutollesi. Täällä ei kuitenkaan ole samanlaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa. On oltava töissä, yrittäjä tai elettävä säästöillä kunnes jompi kumpi edellä mainituista tapahtuu. Se, että asut täällä, ei takaa rahallista turvaa kuten Suomessa (toimeentulotuki). Jos olet yrittäjä eikä rahat riitä tai olet ollut täällä töissä ja jäät työttömäksi -tilanne on erilainen. Silloin sinun tulisi saada pientä tukea elämiseen.

Mikäli haluat muuttaa Aurinkorannikolle ja alkaa sen jälkeen etsimään töitä, sinulla tulisi olla säästöjä. Säästöjä on hyvä olla sen verran, että pärjäät ensimmäisen vuoden pelkillä säästöillä. Yhden ihmisen kulut tietenkin vaihtelevat sen mukaan miten leveään elämään on tottunut ja millä suunnalla Aurinkorannikkoa haluaa asua. Keskimääräisesti voin kuitenkin sanoa, että 800-1000€/kk riittää erinomaisesti. Espanjassa minitulotason katsotaan olevan 700€/kk. Sinun tulee kuitenkin varautua yllättäviin kuluihin ja vuokravakuuden (1-3kk) maksamiseen käteisellä. Haluat varmasti myös sisustaa hieman kotiasi. Vaikka vuokraisit kalustetun asunnon, kannattaa varata jonkin verran rahaa sen laittamiseen.

Aurinkorannikon alueella työskennelläksesi espanjankielen osaaminen ei välttämätöntä. Voit aloittaa kielen opettelemisen tänne muuttamisen jälkeen ja Suomessa keskittyä muuttoon liittyvien asioiden hoitoon. Espanjassa kielen opettelu on itse asiassa tehokkaampaa, koska kuulet kieltä jatkuvasti ja sitä tulee pakostakin käytettyä. Aurinkorannikolla voit käydä espanjakielen kursseilla (suomi/englanti) tai hankkia kotiopettajan käymään säännöllisesti luonasi!

Pelkällä suomenkielellä pärjääminen Aurinkorannikolla on haastavaa ja rajoittaa suunnattomasti. Työikäisen näkökulmasta suomenkielellä ei yksinkertaisesti pärjää, jos ajatuksena on muuttaa pidemmäksi aikaa. Englanninkielen osaaminen avaa jo suuria ovia samalla kun opettelet espanjaa. Työnhaku itsessään kannattaa aloittaa Aurinkorannikolla ilmestyviin lehtiin tutustumalla ja Facebook -ryhmiin liittymällä.

 

Miten kannattaa muuttaa tavarat Espanjaan

Aloita tavaroiden läpikäynti tänään. Ei huomenna, ei ylihuomenna -tänään! Sinulle on varmasti kertynyt tavaroita vuosien varrella jos jonkinmoista. Itselleni ainakin oli! Tavaroita ja papereita löytyi mitä kummallisemmista paikoista, vaikka luulin ettei mitään ihmeellistä voi tulla eteen. Käy asunto läpi yksi huone kerrallaan, yksi kaappi kerrallaan, yksi hylly kerrallaan, yksi tavara kerrallaan.

Kysy itseltäsi: voinko elää ilman tätä tavaraa? Haluanko kantaa tämän mukanani Aurinkorannikolle vai hyötyisikö joku tästä minua enemmän?

Kannattaa listata oman alueen yhdistykset, terveyskeskukset ja hyväntekeväisyysjärjestöt ja ottaa heihin yhteyttä tavaroidesi osalta. Myös Facebook -ryhmät ja Tori.fi -sivusto toimivat hyvinä väylinä tavaraa myydessä. Pyydä ihmisiä hakemaan tavarat kotioveltasi, niin säästyt toistuvalta tavaroiden kuljettamiselta. Hinnoittele tavarasi myös niin alas kuin pystyt, jotta ne varmasti menevät. Muuttopäivän lähestyessä ei ole hyvä aika pohtia muutaman euron menetyksiä. Tarkoituksena on saada säästöön vielä ylimääräistä rahaa sen verran kuin on mahdollista, mutta ennen kaikkea on päästävä eroon turhasta. Ylimääräiset tavarat on tässä vaiheessa vain painolastina.

Muuttokuormaa pakatessa kannattaa varautua Espanjan talvikuukausiin. Talvikuukaudet ovat usein kuin Suomen aurinkoinen syksy. Kuumimpaan aikaan tekee mieli kulkea t-paidalla, mutta varjossa tai viimeistään illan viilentyessä takki on ehdoton! Rankkasateet ja myrskytuulet viilentävät talvikuukausina ilmaa myös todella paljon. Talvitakki ja villasukat on hyvä ottaa mukaan. Oikeasti.

Kesällä tilanne on taas päinvastainen. Muistele Suomen kesää ja lisää rutkasti lämpöä ja lämpimien päivien määrän, niin alat olla jyvällä tarvittavista asioista. Mitään ylimääräistä ei kannata ottaa mukanaan eikä varsinkaan ostaa muuttoa varten, koska täältä löytyy kaikki ja enemmän!

Onko jäljelle jäävää tavaraa kuitenkin sen verran, että muuttokuorma on tarpeellinen? Seuraavat yritykset ilmoittavat verkkosivuillaan palvelustaan järjestää muuttokuormasi Espanjaan. Kannattaa tutustua heihin sekä muihin muuttopalveluihin ja verrata hintoja sekä mahdollisia referenssejä.

www.muuttolinnut.net

www.rokkikone.fi

www.kuljetuskissaviekoon.fi

www.fixemer.com

www.alfamoving.fi

On hyvä ottaa huomioon, mihin muuttokuorma suuntaa Espanjassa ja milloin. Onko sinulla jo asunto katsottuna vai etsitkö pidempiaikaisen asunnon vasta hieman myöhemmin? Aikatauluttaminen on avainasemassa.

Omalla kohdallani kaikki mahtui yhteen henkilöautoon, joten kerron seuraavaksi autolla lähteville muutaman vinkin.

Autolla Espanjaan lähtiessä on hyvä muistaa, että auto täyttyy yllättävän nopeasti. Todella nopeasti. Lopuksi huomaakin, että laukkuja pusketaan autoon myttyyn toistensa päälle ja toivotaan, että ovet menee kiinni. Suosittelenkin keräämään ensin kaikki matkalaukut, reput ja salikassit yhteen paikkaan, jotta saa kokonaiskuvan valmiina olevista laukuista. Laukuilla on hyvä testipakata auto ja näin varmistaa, että tilaa jää viimehetken pussukoille ja eväille. Jos laukut eivät ole kaikki kovakantisia, muutamilla pyyhkeillä/lakanoilla saa muotoa laukkuihin ja silloin näkee paljonko ne todellisuudessa vievät tilaa. Tilaa myös Green Card omalta vakuutusyhtiöltäsi ja kysy heiltä mitä muuta sinun kannattaa ottaa huomioon reittisi kannalta.

 

Mikä NIE oli ja tarvitsetko sitä

NIE on “ulkomaalaisen henkilötunnus” Espanjassa. Sen hankkimista suositellaan aina kaikille muutaman kuukauden oleskelijoillekin. Kuka tahansa EU -maan kansalainen saa sen vain anomalla. NIE tarvitaan mm. auton ostamiseen, asunnon ostamiseen ja puhelinliittymän hankintaan. NIE ei vaikuta asioihisi Suomessa eikä se tuo mukanaan mitään vastuita tai oikeuksia.

Nyrkkisääntöni: jos tulet Aurinkorannikolle alle vuodeksi etkä aio työskennellä ko. aikana -et tarvitse NIEä.

Mikäli olet Aurinkorannikolla alle vuoden -veikkaan, että tuskit ostat vielä omaa asuntoa tai autoa. Saat vuokra-asunnon ja pankkitilin passin kanssa. Puhelinliittymän sijaan voit ostaa prepaid -liittymän. Voit lukea lisää kirjoituksistani Prepaid -liittymän hankinta Aurinkorannikolla ja miten pääsee Wi-Fin piiriin ja Espanjalaisen pankkitilin avaus Aurinkorannikolla.

Jos haluat tai tarvitset NIEn, voit hankkia sen Espanjan sijaan Helsingistä (ja vain Helsingistä): Espanjan suurlähetystö. Sinun on kuitenkin vedottava edellä mainittuihin asioihin hakiessasi sitä.

 

Mikä on residencia ja koska sitä tarvitaan

Muutatko pysyvästi Espanjaan? Tarvitset residencian.

Residencia tarkoittaa koti- tai asuinpaikkaa. Ulkomaalaisen residenciasta puhuttaessa se tarkoittaa vakituista asumista maassa. Rekisteröinti tapahtuu paikallisen poliisin ulkomaalaisosastolla.

Residenciaa suositellaan kaikille, jotka viettävät vuosittain useamman kuukauden Espanjassa. Todellisuudessa Espanjassa sitä ei valvota. Jos tietää, että aikoo tulevaisuudessakin maksaa verot Suomeen ja se on pysyvä asuinmaa -NIE riittää Espanjassa lisäasioiden hoitoon (kts. yllä).

Nyrkkisääntöni: jos muutat pysyvästi Espanjan Aurinkorannikolle ja/tai aiot tehdä täällä töitä -tarvitset residencian.

Residencia vaikuttaa asioihisi Suomessa katkaisten kaikki etuudet.

Sinulla on residencian saatuasi samankaltaiset oikeudet Espanjassa kuin muilla maan kansalaisilla muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (mm. äänestys, julkiset virat.). Saat NIEn automaattisesti “kaupan päälle” residenciaa hakkiessasi.

 

Hoida ehdottomasti Suomessa

Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Tilattavissa nopeasti ja kätevästi Kelan asioinnista verkkopankkitunnuksilla. Saapuu kotiin muutaman arkipäivän kuluessa.

Laillista tutkintotodistuksesi Apostille -todistuksella. Käytönnössä: varaa verkosta aika kaupunkisi Maistraatin julkiselle notaarille (löytyy valikosta aikaa varattaessa). Ota mukaan alkuperäiset tutkintotodistuksesi, passi ja varaa käyntiin noin 50-100€ riippuen papereiden määrästä. Julkinen notaari todistaa tutkintosi oikeiksi. Hän ottaa kopiot papereistasi ja passista ja laittaa kopioihin leiman sekä allekirjoituksen todistamaan tutkintosi laillisiksi. Espanjassa nämä on käännätettävä espanjankielelle.

1 kk ennen Espanjaan muuttoa -lista -kirjoituksessani on muistilista vuokra-asuntoon liittyvistä asioista, jotka tulee yleensä tehtyä automaattisesti. Kun mielessä on liikaa asioita ja suuri elämänmuutos on edessä -listat ovat oiva keino pitää ajatukset kirkkaina hoidettavista asioista!

 

Lyhytkestoinen työnteko Aurinkorannikolla & Kela

Jos saat sosiaaliturvaetuuksia Kelasta, Kela tekee päätöksen oikeudestasi saada etuuksia ulkomaille muuttaessasi. Kela käyttää Suomen soveltamislakia päätöksenteossaan.

“Kun muutat ulkomaille alle vuodeksi, säilyt yleensä Suomen sosiaaliturvassa ja voit saada Kelan etuuksia. Huomaa, että lyhytkin työskentely toisessa EU-, Eta-maassa tai Sveitsissä voi siirtää sinut työskentelymaan sosiaaliturvaan työnteon ajaksi. Jos taas tarkoituksesi on asua ulkomailla yli vuosi, päättyy oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan yleensä muuttopäivään.” Kela

Muuttoasi siis pidetään vakinaisena, jos tarkoituksenasi on viipyä yli vuoden ajan. Oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan päättyy useimmissa tapauksissa muuttoajankohtaan. Jos alun perin alle vuodeksi suunnittelemasi ulkomailla oleskelu kestääkin yli vuoden, päättyy oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan muutoksesta lukien. Kelan asiointipalvelusta voi kysyä tarkennuksia omaan tilanteeseen.

Keräsin sinulle suoria linkkejä Facebook -sivuni Muistiinpanoihin: Kela & muutto ulkomaille.

 

Muita hyviä linkkejä ja lähteitä

Trafi: Yhdessä EU-maassa myönnetty ajokortti kelpaa sellaisenaan kaikissa EU-maissa. Voit siis kurvailla ajokortillasi huoletta Espanjassa.

Auton rekisteröinti toisessa EU -maassa tulisi tehdä 6 kuukauden kuluessa Espanjaan saapumisesta. Todellisuudessa kukaan muu kuin autossa olijat eivät tiedä koska auto on ajanut rajan yli. Espanjassa tuo 6 kuukautta on siis häilyvä käsite eikä siitä kannata olla huolissaan.

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille -esite Kelalta on hyvä lukaista.

Kela: muutto ulkomaille -sivusto on selkeä ja sisältää linkit asiakaspalveluun lisäselvityksien varalle.

Kauppalehden kirjoitus: Espanjassa asuneen perintö jaetaan Espanjan lain mukaan. Voit suojata omaisuutesi Suomessa (kesämökki ym.) testamentilla, jonka mukaan perinnönjakoon sovelletaan Suomen lainsäädäntöä.

Suomen suurlähetystö, Madrid on myös hyvä sivusto laittaa kirjanmerkkeihin tulevaisuuden varalle.

Espanja.com: NIE -numero ja residencia

 

 

Jäikö jotain tärkeää kertomatta? Vinkkaa minulle, niin täydennän listaa!

 

Liity leppoisaan sisäpiiriporukkaan, joka haluaa rakentaa elämän Aurinkorannikolle! Saat lisätietoa spostiisi & avaimen kirjastooni täynnä herkkuja ja kahvin tuoksua.