Posts in HYVINVOINTI
Rannikon elämää ilman rantaelämää

Minua ei näe kesällä vaeltamassa rannan suuntaan taittuvaa rantatuolia puristen ja ylitsepursuavaa rantakassia heiluttaen. Ei. Se en ole minä, vaan henkilö, jonka iho kestää kihisevää kuumuutta.

Osa aamuistani alkaa lenkillä, jonne koiramme Huisku vie minut innoissaan. Hän lenkittää minua tunnollisesti ja häntäänsä heiluttaen ennen kuin kaupunki herää, vaikka en ole aamutuimaan mahtavinta seuraa. 

Olen antanut koiruudelle lempinimen Huisku, koska hännän huiskuttelu ei lopu ennen kuin uni alkaa painaa silmiä. Huisku on maailman kiltein koira ja rakastaa kaikkia. Hän osaa kuitenkin varoittaa, jos kokee tilanteen uhkaavana. Kuten siivoojan moppi oveamme vasten kumahtaen. 

KAROLIINA ESPANJASSA RANTA.jpg

Aamulenkit ovat ihania hetkiä, koska rantakatu Fuengirolassa alkaa täyttyä kesäkuukausina kello 9.00 jälkeen. Silloin kuumuus alkaa pikkuhiljaa tuntua ja ihmislaumat vyöryvät keskustan syövereistä rantatuoleineen rantahiekkaa kohti.

Ihana kesä on täällä!

Pitkin kevättä väistelin vesilammikoita ja ostin useita sateenvarjoja tuulessa rikkoutuneiden tilalle. Toimistosta katosi myös muutaman kerran sähköt ukkosmyrskyjen vuoksi.

Odotin silloin kärsivällisesti kesäkuukausia vaatekaapin mekkoja värien mukaan järjestellen. Tiesin kesän tuovan takuuvarmasti lämpöä. Paljon lämpöä. Ja tiesin kohta taas pohtivani, miksi ihmeessä omistan 6 paria farkkuja ja fleecellä vuoratut kengät. 

 

Varjoon, varjoon, varjoon

Varjoon hakeutuminen on ehkä suurin syy siihen, että pysyn suhteellisen vaaleana ympäri vuoden. Ihoni karahtaa myös perussuomalaiseen tyyliin ensin punaiseksi vaikka oli minkälaiset aurinkovoiteet laitettuna. Pidän toki suuresti valosta ja lämmöstä, mutta hikoilu saunassa ei ole lempipuuhiani.

Rinnastan aurinkotuolissa makoilun saunan lauteisiin. Nehän ovat selkeästi sama asia.

Ajatus rannalla makoilusta kuumalla hiekalla polttavassa auringonpaahteessa ei vetoa minuun lainkaan. Tulee levoton olo. Päässä alkaa humista. Tarvitsen viisi litraa vettä kerralla, kiitos!

Ennemmin istun rantabaarissa viileää valkoviiniä siemaillen, varjossa, merituulta haistellen ja horisonttiin tuijottaen. 

 

KAROLIINA ESPANJASSA RANTAELÄMÄ.jpg

 

Osa vapaa-ajasta kuluu ulkona mieheni kanssa vaeltaessa, maittavaa tapaksia etsien, mutta kesähelteiden ollessa kuumimmillaan hakeudumme varjoon. Lämpö on mukava asia, mutta siinä vaiheessa kun aurinko alkaa polttaa ihooni reikää suurennuslasin tavoin, on aika paeta.

Auringonpalvonta-ajatusten siivittämänä olen alkanut myös tulla tietoisemmaksi vanhenemisestani. Olen tosissani. Olen nähnyt täällä minua noin 10-20 -vuotta vanhempia puolituttuja, joiden iho on vahingoittunut pysyvästi siitä auringon määrästä, missä he ovat maanneet. 

Siinä näkee jotenkin pelottavalla tavalla tulevaisuuteen. Mitä aurinko oikeasti saa aikaan pidemmällä aikavälillä.

Ei näitä asioita vielä parikymppisenä ajatellut. 

 

Kaipuu kukkuloille

Rannan läheisyydessä eläminen on hiipinyt vasta viime kuukausina elämäämme muuton jälkeen. Asuimme ennen Calahondan kukkuloilla ja kaipaamme sinne takaisin, mutta asunto oli turhan suuri ja kallis pidemmän päälle.

Elämme nyt välivaiheessa.

Täytyy elää hetki ympäristössä, jossa emme koe oloamme täysin kotoisaksi, ennen kuin löydämme oman asunnon Fuengirolan hälyn toiselta puolelta. Koira tuo mukanaan myös suuren kaipauksen takaisin kukkuloiden syleilyyn.

Kukkuloilla Huisku voisi kirmata taas vapaana, valita parhaimmat heittokepit ja syöksähdellä kuralammikoihin.

KAROLIINA ESPANJASSA G6 (5).jpg

Fuengirolassa on kyllä omat hyvät puolensa ja muutto keskustaan oli hyvä välietappi. Pidän siitä, että palvelut ovat lähellä ja voimme molemmat kävellä töihin.

Fuengirola on minusta lomalaisille otollinen, koska bussit ja junat kulkevat lähialueille. Autoa ei välttämättä tarvitse tai sen voi vaikka vuokrata päiväksi. Suosittelen lämpimästi auton vuokraamista, jos tarkoitus on nähdä muutakin kuin Fuengirolan lähialueita.

Julksiin hyppääville suosittelen mobiilisovellusta Consorcio Malaga. Julkinen liikenne toimii kyllä, mutta siinä on myös toivomisen varaa. Täällä ei ole samankaltaista julkisen liikenteen verkostoa kuin mihin olemme tottuneet.

Suosittelen rantaelämää lyhyinä pyrähdyksinä niille, jotka eivät viihdy ihmispaljoudessa. Jos taas haluaa asettautua aurinkotuolien, varjojen, rasvojen ja eväiden kanssa päiväksi hietikkoon, niin mahtuu varmasti sekaan Fuengirolan rannoille!